Uutiset
Hallin aukioloajat joulun ja uudenvuoden aikaan.
9.12.2013
Halli suljettu 24-25.12.2013 sekä 31.12.2013-1.1.2014 väliset ajat. Hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille.
Tuloksia: Peliperjantait syksyllä 2013
1.12.2013
Peliperjantait eivät vielä syyskauden osalta ole aivan ohi, sillä 13.12. ottavat vielä yhteen lohkojen 1 ja 5 pelaajat. Pelaajat ja aikataulut löytyvät päivyrin puolelta. Kevätkausi alkaa jo…
Kertavuorot varattavissa Päivyristä
4.10.2013
Päivyri on laitettu ajantasalle. Kertavuorot ovat keskiviikkona klo 18-19 sekä 19-20.30. Ohjeet varaamisesta saat yhteydenottolomakkeen kautta. Laita siihen viesti "hallivuoron varaus"
AIKUISTEN PERUSKURSSI ALKAA HUOMENNA
15.9.2013
Antoisaa tenniskurssia kaikille ilmoittautuneille!
NYKYISET JA UUDET JUNNUT - Ilmoittaudu 9.9. alkavalle kaudelle!
30.8.2013
Tulevan kauden valmennusryhmiä muodostetaan parhaillaan, joten nyt on aika ilmoittautua ryhmiin. Myös nykyisten junnujen ilmoittautuminen on tärkeää! Ryhmät muodostetaan siten, että myös kaikki uudet…
HALLIKAUSI KÄYNNISTYY 9.9. / Varaa kauden vakiovuorot!
30.8.2013
Hallikausi käynnistyy syyskuun toisella viikolla eli maanantaina 9.9. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita halliin pelaamaan. Saatavilla on niin tunnin irtovuoroja kuin vakiovuoroja koko kaudeksi. Nyt…
MINIT - Tenniskoulu
30.8.2013
Minitennistä pelataan pienemmällä kentällä ja pehmeillä pallolla. Lapset voivat tutustua tennikseen leikkien ja pelailun kautta. MINIT - Tenniskoulu on loistava startti tennisharrastuksen pariin!…
TENNIKSEN PERUSKURSSI AIKUISILLE - kahtena iltana 16.9. ja 18.9.
30.8.2013
Toivotamme kaikki tenniksestä kiinnostuneet aikuiset tervetulleiksi tenniksen peruskurssille. Mukaan voivat tulla myös sellaiset pelaajat, jotka kaipaavat tenniksen perustekniikan päivitystä. Kurssi…
Ilmoittautuminen auennut: Tenniksen peruskurssi aikuisille
4.7.2013
Lisätietoa ja ilmoittautuminen löytyvät täältä: Tenniskurssit
Haasto sarja käynnissä NYT!
18.6.2013
Haasto sarja on kesällä toimiva ranking-sarja, jossa pelaajat sopivat keskenään ottelun ajankohdan ja -paikan. Ranking on tehty perjantaipelien sijoituksen perusteella ja sitä pääsee muuttamaan…
Nyt voit ilmoittautua kesän 2013 Tenniskouluihin!
27.4.2013
Kesätenniskoulujen ilmoittautuminen on auennut! Lisätietoa ja ilmoittautuminen täällä: Tenniskurssit
Street Tennis 2013 -kiertue Mäntsälässä 27.5.
27.4.2013
Street Tennis koulutapahtumat toteutetaan yhteistyössä Suomen Tennisliiton ja paikallisen tennisseuran kanssa. Seuramme on lähtenyt mukaan tämän hienon tapahtuman toteutukseen! Koulun tehtävänä on…
Hallikausi päättyy 19.5. - Kesän kentät varattavissa!
27.4.2013
Nyt on aika tehdä kesän kenttävaraukset! - Keskusurheilupuiston kentille teet varuksen täyttämällä yhteydenottolomakkeen, joka löytyy täältä: Yhteydenottolomake - Vuotavantien kenttävarausjärjestelmän…
Seuran vuosikokouksen päätöksiä
26.4.2013
Tennisseuran vuosikokous pidettiin eilen 25.3.2013 Hirvenkruunussa. Kokouksessa valittiin uusi hallitus. Puheenjohtajana jatkaa Jaakko Torkkeli. Muut hallituksen jäsenet ovat kaudelle 2013 Nina…