Johtokunta tiedottaa: uusia tuulia

17.5.2014

Seuran johtokunta on kokouksessan määrittänyt tulevan kauden tavoitteeksi tennisseuran vireyden ja elinkelpoisuuden varmistamisen pitkällä aikavälillä. Konkreettisena tavoitteena on naistenniksen uudelleen elvyttäminen sekä seuran juniorivalmennuksen vahvistaminen.


 

Seuran toiminnan ja toiminnan rahoituksen painopisteenä ovat pitkään olleet kilpailutoiminta ja sen tukeminen.

Johtokunnan yksimielinen päätös toiminnan uusista painospisteistä sekä resurssien käytön tasapainottamisesta näkyy jo siinä, että seniorisarjojen pelaajille tulee 40 euron omavastuuosuus, jolla osaltaan voidaan kattaa talvikaudella pelattavien sarjojen aiheuttamia merkittäviä lämmityskuluja.

Vastineeksi tästä uudesta maksusta joukkueet saavat seuralta pelipallot, jotka kuitenkin pelien jälkeen luovutetaan seuran harjoitusryhmien käyttöön.       

Johtokunta katsoi, että erityisesti kylmän toissa talven aikana seuran budjetista aivan liian suuren osan leikkasi kenttätuen muodossa annettu kilpailutuki - ohjautuen toki tärkeälle, mutta pienelle osalle jäsenistöä.

Kauden päättäjäisissä kunnantalon edustustiloissa 6.6. klo 18 alkaen on tarkoitus esitellä tarkemmin toiminnan ja talouden suunnitelmia – tervetuloa keskustelemaan ja rakentamaan entistä paremmin seuran jäseniä palvelevaa toimintaa!