Peliperjantait 2015 - päivitetty 9.1.
25.12.2014
Ohessa sääntökertaus sekä suunnitellut pelit. Pelikalenteria päivitetään lohkojen tulosten mukaan. Hiihtolomaviikolla pidämme taukoa.
Pelijärjestelmänä käytetään aikapeliä, jossa peliaika on 35 minuuttia. Ennen ensimmäisen pelin alkua on 10 minuutin lämmittelyaika.
Pisteitä lasketaan siten, että etutilannetta ei ole, vaan tilanteessa 40-40 syötön vastaanottajalla on oikeus päättää kumpaan ruutuun syöttö annetaan ja pallon voittaja voittaa pelin suoraan. Ottelussa pelataan yhtä erää, kunnes peliaika loppuu. Ottelu voi siis päättyä esimerkiksi tilanteeseen 9-7. Ottelun voitosta saa 2 pistettä, tasapelistä molemmat saavat 1 pisteen. Keskinäinen peli ratkaisee järjestyksen, mikäli pelien jälkeen ottelupisteet ovat samat. Tarvittaessa lasketaan voitettujen ja hävittyjen pelien erotus.
Lohkopelikerran hinta on seuran jäsenille 15 euroa ja muille 20 e. Pelaajilta peritään pelimaksut tapahtuman yhteydessä käteisellä.
Ehdotetut lohkojaot ja pelipäivät löytyvät ohesta. Mikäli ajankohdat eivät sovi, on pelaajan ensisijaisesti järjestettävä itselleen sijainen tai vaihdettava vuoro toisen pelaajan kanssa. Vaihdokset tulee antaa tiedoksi yhteyshenkilölle Vesa-Pekka Tervolle, vptervo@luukku.com puh. 040 719 7150.
Perjantaipeleihin osallistumisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan toimintaan!
Lohko 5, pelipäivä Pe 9.1.15 klo 17.15
A Kalevi Suomi
B Raimo Kantanen
C Tom Norback
D Jaffe Wallenius (sijainen)
Lohko 4, pelipäivä Pe 9.1.15 klo 19.15
A Harri Juurinen (sijainen)
B Kari Tikkunen
C Aatu Johansson
D Jussi-Pekka Mäntylä
Lohko 3, pelipäivä Pe 16.1.15 klo 17.15
A Silva
B Ville Wallenius
C Jukka Pekkonen
D Lassi Ehrlund
Lohko 2, pelipäivä Pe 16.1.15 klo 19.15
A Pasi Tevilin
B Timo Kalliomaa
C Mika Vilkman
D Jouni Paukkeri
Lohko 1, pelipäivä Pe 23.1.15 klo 17.15
A Juha Torkkeli
B Jaakko Torkkeli
C Tuukka Tervo
D Kalevi Pihlasvuori
Lohko 3B, pelipäivä Pe 23.1.15 klo 19.15
A Vesa-Pekka Tervo
B Jaffe Wallenius
C Matti Kaivolainen
D Harri Juurinen